Viikonloppuleiri Daiawessa 16-18. marraskuuta 2007

Daiawessa järestetään ensimmäistä kertaa leiri - viikonloopuleiri poneille. Tarkoituksena olisi harjoitella ratsukon yhteistyötä sekä viettää hauskaa erilaisten lajien parissa; osallistujat pääsevät koulutunneille, hyppäämään, maastoilemaan ja ajamaan. Leirille saavutaan perjantaina iltakuuden aikoihin oma poni mukanaan TAI jotain ponia Daiawesta lainaten. Ponit majoitetaan talleihin tai laitumille, riippuen ihan säästä ja tilasta. Ratsastajat pääsevät vähän matkan päässä sijaitsevan majatalon huoneisiin.

Leiriohjelma:
perjantaina
18.00 saapuminen; hevosten majoittaminen, jutellaan ja tutustutaan
19.00-20.00 ensimmäinen ratsastustunti; maneesissa kouluratsastusta omilla poneilla, tutustun jokaiseen ratsukkoon, heidän tasoonsa, hiotaan ratsukoiden yhteistyötä, harjoitellaan aika lailla peruasioita. Ilman jalustimia mennään myöskin!
n. 21.00 kun hevoset ovat valmiita, otetaan tavarat ja lähdetään majatalolle. Iltapalan jälkeen huoneisiin.

lauantaina
7.00 herätys; aamupala, tallille lähdetään yhtä matkaa kahdeksalta
9.00-10.00 toinen ratsastustunti; maneesissa mennään puomeja, kavaletteja ja laukkaharjoituksia omilla poneilla.
10.00--> hevoset kuntoon ja tallihommien tekoa; tallin ja karsinoiden siivous, varusteiden puhdistusta (jesh, ilmaista työvoimaa ;D)
12.00 lounas; jauhelihakeittoa
13.00-14.00 kolmas ratsastustunti; lainataan yhtä Daiawen poneista (saa toivoa ilmoittautumisen yhteydessä), ratsastetaan maastossa pikkulenkki ja palataan kentälle tai maneesiin vielä hölköttelemään, vapaata ratsastusta
15.00 välipala
15.30--> oleskelua, vapaa-aikaa (saa lähteä majatalolle)
18.00 päivällinen; perunamuusia ja nakkikastiketta (namnam <33)
19.00-20.00 neljäs ratsastustunti; ilman satulaa maneesissa omilla poneilla! Hauskoja leikkejä ja ei-niin-vakavamielisiä kisoja. Saa koettaa hypätäkin ;>
21.00 majatalolle; iltapala, jos jaksaa niin voi katsella vielä nauhoituksia kisoista.

sunnuntaina
7.00 herätys; aamupala, tallille lähdetään yhtä matkaa kahdeksalta
9.00-10.00 viides ratsastustunti; lähdetään omilla poneilla maastoilemaan. Yksitellen mahdollista hypätä myös maastoesteitä!
n. 10.30 valjastetaan Vallu ja Roosa; lähdetään ajamaan maastoon. Kumpiinkin kärryihin kolme ihmistä kerralla, eli ensin minä + kaksi osallistujaa Vallun kanssa lenkki (kaikki saavat kokeilla ajamista myös laukassa) ja perässä Elias Roosalla + kaksi osallistujaa. Tämän jälkeen vielä toinen lenkki, minä Vallulla + yksi osallistuja ja Elias Roosalla + yksi osallistuja.
12.00 lounas; broileria ja ranskalaisia
13.00-14.00 kuudes ratsastustunti; hypätään maneesissa omilla poneilla oman tason mukaan, mennään myös rataa.
15.00 välipala
16.00-17.00 vapaata ratsastusta; jos uskoo että oma poni jaksaa kolmannenkin tunnin, voi ratsastaa sillä vapaasti kentällä tai maneesissa, mutta voi myös lainata Daiawen ponia. Eli ihan vapaasti saa mennä.
n. 18.00 heihei vain kaikille ja tervemenoa ;D


Jokainen leirille osallistuja kirjoittaa lyhyen kertomuksen yhdestä tunnista, eli ihan saa vapaasti valita, mistä näistä kaikista. Minä kommentoin kertomuksen ja yleisesti ratsukon yhteistyötä plus yhden vapaavalintaisen tunnin hieman pidemmin.

Osallistuminen:
Mailiini daiawe.ek@gmail.com tai ht.netin topikkiin otsikolla Osallistuminen leirille seuraavassa muodossa:
<*a href="mailto:sähkö@posti.net">Nickisi<*/a> - <*a href="http://alkuinenhevosenosoitejollaosallistut.fi">Hevosen oikea nimi<*/a>(rivinvaihto)
tasonne, kenet Daiawen ponin haluat tunneille, mihin minun tulee kiinnittää huomiota, minkä tunnin kommentoin pidemmin sekä lyhyt kertomuksesi jostain tunnista.
Muista poistaa tähdet!!

Leirille otetaan korkeintaan 6 osallistujaa. Tämä on siis tarkoitettu nyt vain poneille, valitettavasti hevosilla ei pääse mukaan.
Minun kommentit saa sitten kun on itse kirjoittanut kertomuksen, joten mahdollisimman nopeasti niitä mailiini!

Osallistujat:

1. fjalin - Lady Fun
tasonne HeB - 90 cm. Toivon että kiinnität huomioita ihan Leidin mielenlaatuun ja siihen, mitä sen kanssa voisi tehdä jotta yhteistyö sujuisi paremmin. Daiawen poneista kuka vaan. Toivon että kommentoit esimerkiksi toista ratsastua.

Oma kuvaus kuudennesta tunnista:
Leidi oli tapansa mukaan ärtyisä ja vihainen koko maailmalle, kun aloitimme tunnin. Tamma puri kuolainta, viskoi päätään ja oli nyt muuten vain hankala. Verryttelyssä se olisi välttämättä halunnut painua ohjien ja ulkopohjeen kannateltavaksi ja osoitti mieltään kun sitä yritti saada vähän ryhdikkäämmäksi. Pidätteitä Ledi ei kuunnelut ollenkaan, liikkui joko kuolaimen alapuolella tai sitten pää taivaissa. Hypyt onnistuivat ilman kieltoja, mutta Leidi olisi halunnut taas tehdä oman päänsä mukaan ja ponnistaa joko liian kaukaa tai läheltä. Sitä piti auttaa aika paljon lähestymisissä ja siltikin meinattiin mennä metsään.

Yleiskuvaus minulta:
Tässä on kyllä työmaata suomen kriisijoukoillekin! Olipahan tapaus, tämä ponitammasi Leidi. Alusta asti jännitin, että herran jestas, mitä tästäkin tulee, kun poni tuolla tavoin käyttäytyy. Välillä minuun iski paniikki - mutta sinä selvästi tunsit ponit etkä kaikista sen tempuista saanut kohtausta.
Muiden isojen ponien kanssa Leidi ei tullut toimeen. Kun se sitten pääsi tarhaan shettisruunamme Hipsun kanssa, tamma rauhoittui - näytti melkein siltä, että pikkuinen leikattu poika oli jollain tavalla aika jänskä juttu. Vähän piti puhallella ilmaan, haistella kauempaa. Lopulta nämä alkoivat maneesitarhassa temmeltää keskenään ja oli hauskaa katseltavaa, pikkuinen "terrierimme ja sinun tanskandoggisi" ;> Siltä se kyllä näytti!
Ratsastustunneilla suurin ongelma olivat tamman mieltymykset erilaisiin temppuihin ja siihen, että toisia poneja voi pomottaa myös tunnilla. Hieman enemmän komennusta tämä tamma tarvitsee, sen selässä ei kannata, melkeinpä ei saa pelätä, sillä silloin on piru irti. Mitenkään liioitella ei kuitenkaan kannata, kunhan vain on jämäkkä Leidin selässä eikä anna tamman temppuilla. Maastoilu sujui paremmin, tamma rentoutui ja tuli iloiseksi, selvästi auttoi.
Kun hyppäsimme esteitä, Leidi ylitti ne aika lailla ammattilaisena, vähän diivan elkein. Muistathan kuitenkin pitää tamman kasassa esteen jälkeenkin, ettei se saa pukittaa tai spurtata koska sinä vähän levittäydyt hissukseen...
Kun sait Daiawen poneilla ratsastettaville tunneille kaksi kertaa vähän helpomman tapauksen, Siran, eläkeläisen kouluratsumme, olit selvästi todella ällikällä lyöty, eikä Leidin jälkeen ihmekään ;D Osasit kuitenkin nopeasti rentoutua ja menitte Siran kanssa todella nätisti! Hieman olisin halunnut enemmän liikkumattomuutta, sellaista rauhallisuutta ponin selässä.
Kyllä te tunnuitte sopivan Leidin kanssa yhteen. Itse on pakko raukkamaisesti myöntää, että tuommoista ponia en lähtisi ihan heti itse ostamaan ;D Onneksi se oli kuitenkin hallinnassasi ja rauhoittui ainakin minusta leirin myötä, pukkisarjat eivät lennättäneet sinua enää ihan niin pitkälle kuin alussa ;>
Pyysit neuvoja, että miten Leidin kanssa voisit pärjätä vähän paremmin. En oikein osaa tuohon erityisemmin vastata, mutta voisin ehkä sanoa, että kunhan itse jätät turhan sählingin, hysterisoinnin, alat touhuta ponin kanssa muutakin kuin ratsastusta, niin voisi auttaa. Jos tammalla ei vielä ole niin joku kiva pikku seuralainen tekisi varmasti hyvää, maastolenkit ja yksityistunnit.

Kuvaus tunnista kaksi, minulta:
Alkuverkassa Leidi testaili sinua kunnolla ja oli aika hankala, ihan suoraan sanottuna. Onnistuit kuitenkin ihan hyvin pitämään sen kasassa, sattui vain yksi kolari toisten kanssa ;> Olisit vähän voinut selässä rauhoittua ja jättää sähläämisen, se oli osasyyllinen tamman temppuiluun, mutta kyllä suurimmilta osin johtuu ihan itse Leidistä. Kun aloitimme puomit, Leidi vähän itsekin sähläsi ja lopulta laukkasi puomien ohitse, et pitänyt sitä tarpeeksi hyvin suorassa. Lähestymisen voisitte tehdä vähän rauhallisemmin, ja muista antaa ponille ohjaa.
Kavaleteilla sujui jo paremmin, laskit kädet alas ja Leidikin vähän rauhoittui. Se hyppäsi aina tosi pontevasti ja esteen jälkeen muutaman kerran pukitti, mutta ihan iloisena kyllä. Laukka voisi vähän olla kootumpaa, mutta pääasia että pysyi käsissäsi ;D
Kaiken kaikkiaan ihan kiva tunti. Vielä kun rauhoitutte molemmat ja vähän yhteistyötä hiotte niin kyllä se siitä.


2. Noora J. - Frenja frá Moldóttur
meidän taso: HeB, RE: 60cm, ME: 50cm, 5-käynti, frenja on nuori poni vielä
Daiawen poneista: Klaki
kiinnitä huomiota: askellajista toiseen siirtymiset
kommentoi pidemmin: perjantain koulutunti

oma kertomus, viidennestä tunnista:
Maastossa Frenja oli hyvin eloisa sekä keskittynyt, se työskenteli nätisti ja kulki tavallista pehmeämmin. Tamma totteli pienimpiäkin apuja ja ravipätkien aikana mentiin puhdasta tölttiäkin, mikä ei Frenjan kanssa usein onnistukaan. Laukassa neiti oikein innostui ja meinasi lähteä kisaamaan muiden kanssa, oli siinä pitelemistä. Laukan jälkeen Frenjan ravi hieman kärsi, tamma olisi tahtonut päästellä pelkkää tölttiä eteenpäin kun oli niin innoissaan. Pian neiti kuitenkin vaihtoi vastahakoisesti raviin, minkä jälkeen loppu maastoretki sujui melkein ongelmitta. Maastoesteillä Frenja villiintyi täysin, eikä meinannut saada jalkojaan kuriin. Sen askellajit vaihtelivat töltin, laukan ja passin välimaastossa, jonka takia päätin jättää esteet tällä kertaa kokonaan pois ja keskittyä vain tamman askellajeihin.

Yleiskuvaus minulta:
Olitte mukavan pirteä ja iloinen pari koko leirin ajan :) Tästä antaisin erityiskiitosta, että ette kumpikaan lannistuneet pienistä vastoinkäymisistä. Yleisesti Frenja käyttäytyi hyvin niin ratsastettaessa kuin muidenkin ponien parissa - mitään riitaa ei tullut muiden kuin Odette -shettiksen kanssa. Näiden kahden kemiat eivät oikein tuntuneet sopivan yhteen, mutta erotimme ponit laitumelta siinä vaiheessa kun alkoi näyttää että kohta Frenja potkaisee Netalta hampaat irti. Frenja pääsi tarhailemaan nyhverötammamme Hiprakan kanssa ja rapsuttelivatkin toisiaan ja ottivat spurtteja.
Maastossa Frenja todella oli varsin reipas, minkä tuosta kertomuksestasikin jo huomasi. Vähän oli sinulla vaikeuksia pitää ponia kasassa ja oikeassa askellajissa. Näitä siirtymisiä kehottaisin harjottelemaan kotona, sillä sen huomasi monella tunnilla ettei poni ihan täydellisesti totellut. Lähinnä hankaluuksia oli töltin ja ravin erossa.
Ratsastit Daiawen ponilla Klakilla eli Frenjan isällä tosi hienosti :) Herra alusta vähän testaili mutta selvästi hallitset issikat ja näin ollen meidänkin orimme. Vähän olisin ponnekkutta toivonut enemmän, toisinaan Klaki näytti raahustavan eteenpäin.
Esteillä Frenja todella pinkoi, jouduimme rauhottelemaan sitä ja menivät muutaman kerran aika vaarallisen näköisesti. Ehdottaisin harjoittelemaan esteitä esimerkiksi ympyröillä.
Frenja käyttäytyi myös hoidettaessa tosi nätisti, ja sinä hoidit ponin varsin nopeasti niin että riitti aikaa olla orjana tallitöissä, kiitos siitä ;D Ja muutenkin kiitos mukavasta leiristä, jonka suorititte kyllä hyväksytyin arvosanoin. Toivottavasti tulette joskus uudelleen!

Kuvaus ensimmäisestä tunnista, minulta:
Tulitte Frenjan kanssa tunnille uteliaina, ja minäkin oikein piristyin teidän katselemisestanne. Frenja on kuitenkin vielä vähän nuori, ja tunnin myötä saitte työskennellä ihan kunnolla. Poni kulki tosi reippaasti ja pirteänä, mutta vähän se pani hanttiin kun menimme kiemurauria, eikä vaihtanut asetusta niin nopeasti kuin olisin toivonut. Siirtymisissäkin oli toivomisen varaa, vähän selvemmät avut voisit antaa ja tukea ponia myös suusta, ei heittää ohjia ja käskeä ravata. Töltin ja ravin eroa voisi muutenkin vielä harjoitella, tämä oli suurin ongelma.
Kun menimme ilman jalustimia, istuit hyvin ja suorassa ponin selässä, etkä pomppinut juuri lainkaan! Tosi kiva! Frenjalla oli selkeästi erittäin mukavat ja tasaiset askeleet. Kaiken kaikkiaan suoritte tunnin hienosti :)


3. Carin - Dereck von Ravs
He A/100cm, Daiawen poneista voisin Punkeroa tottakai kokeilla. Yleisesti kaikkeen voisi kiinnittää huomiota. Kommentoida voisi estetunnin.

oma kertomus, kuudennesta tunnista:
Vuorossa olisi estetunti, Dereck oli koko leirin ajan ollut todella reipas joten tämä sujuisi varmasti mukavasti kunhan ori malttaisi. Jo kuntoon laitettaessa Dereck oli todella energinen ja matkalla maneesiin ori esitti vaikka minkälaisia tanssahteluja ja steppailuja. Jotenkin selkään pääsin kun ori unohti kaikki käytös tavat ja ei millään pysynyt paikallaan. Verryttelyssä sain Dereckin energiaa vähän kulutettua volteilla ja kokoamisen sekä tempolisäysten vaihdoilla. Ekoilla esteillä vauhtia olisi tullut liikaa mutta sain orin pidettyä ja hyppy sujui nätisti vaikkakin korkealta. Alku hyppyjen jälkeen Dereck rauhottuikin huomattavasti ja lopputunnin esteet sujuivat paremmin keskittyen ja radalla Dereck oli omassa elementissään joten rata oli tunnin kohokohta joka onnistui parhaiten. Loppu verryttelyssä Dereck oli todella rennosti ja keskittyi täydellisesti. Tunti sujui tosi kivasti vaikkakin melko vauhdikkaasti!

Yleiskuvaus, minulta:
Kaiken kaikkiaan tosi mukava ja sporttinen ori, kuten kuvailitkin Dereckiä alkuvaiheessa. Teidän yhteistyönne toimi mielestäni erittäin hienosti - osasit oikealla tavalla rauhoittaa oria kun se sitä tarvitsi. Tosin muutaman kerran pääsi Deksu karkaamaan karsinastaan, kyllä huomasi että varsin paljon tekemistä olisi hoitaessakin kaivannut! :D Herra päätti juosta ulos ja mennä vähän kukkoilemaan tarhoissa ulkoileville tammoille, mutta antoi myös onneksi ottaa nätisti kiinni.
Ulkoilutimme Dereckiä muutaman shettisorimme kanssa, mm. Gogon ja Vallun. Dereck hoiti homman hienosti ja antoi pikkuisten elää omaa elämäänsä, mutta kun päästimme isomman orin, nyhverö Brandonin sekaan niin vähän ärhentelivät toisilleen. Aina tammalaitumia ohittaessa orillesi tuli pakottava tarve vähän esiintyä ;>
Samalla tavalla se esiintyi tunneillakin, ja aluksi myös testasi sinua melkeinpä joka ratsastuskerralla. Olisin ehkä vähän enemmän tiukkuutta sinulta halunnut, nyt tuppasi ori pelleilemään ja välillä haittamaan toistenkin työskentelyä kun et oikein pannut sitä kuriin. Alusta alkaen olisit tiukka niin koko tunti sujuisi helpommin.
Pääsit siis ratsastamaan omalla kasvatillasi, Punkerolla ;> Herra meni tosi nätisti, mutta tammojen kohdalla yritti riehaantua. Onnistui kerran jopa heittämään sinut selästään kun päätti ottaa spurtin ja pukittaa...
Kuvaus tunnista kaksi, minulta:olit kirjoittanut että haluaisit kommentit tunnista kuusi, mutta koska kirjoitit itse siitä, niin tässä nyt sitten kavalettiharjoituksilta :)
Alusta alkaen Dereck testaili sinua, vetämällä päätä alas, vähän heittelemällä takapäätään ja oikomalla kulmia. Olisit voinut vähän tiukempi olla ja vaatia ponilta keskittymistä, mutta toisaalta kyllä se poni omallakin tavallasi alkoi totella, vähän vain ehkä hitaammin. Dereck oli toden totta energisellä tuulella ja se olisi mielellään moikkaillut muita poneja.
Aloitimme laukassa hallinnalla. Siinä näytti vähän siltä, että painoitte aika lujaa ja sinä nyppäilit ohjista. Ympyrällä meni paremmin, siellä sait Deksun asettumaan hyvin ja pysymään rauhallisena. Puomeilla vähän näytti siltä että kohta poni katkoo jalkansa kun tuolla tavalla hyppelee, mutta lopulta herra älysi että parempi totella ja kyllä se ne puomit sitten nätisti meni. Kavaleteilla tuli vähän turhaa kiihdytystä, sinun täytyy istua syvään satulaan ja pidättää, ja vasta ~askel ennen estettä antaa ohjaa niin että pääsee ponnistamaan. Hieno hyppytyyli orilla kyllä on, täytyy sanoa, aikamoisia loikkia otti näillä 20 sentin esteillä ;D
Kaiken kaikkiaan menitte kyllä paremmin kuin osasin odottaa. Vähän tuota hallintaa kannattaa vähän treenata, esteille ei rynnätä suoraan ympyrältä muiden ponien ylitselävitsealitse miten sattuu ;>


4. Jenna. H - Riihimäen Loordi
Re: 80 cm, Me: 70 cm, Ko: He B, Daiawen poneista: Kissankulman Odette
Kiinnitä huomiotta istuntaan, sekä pidätteisiin. Kerro sunnuntain (klo. 13.00-14.00) hyppäämisestä, ikään kuin valmennuksena.


Oma kuvaus, tunnista neljä:
Lauantain viimeinen tunti. Loordin kanssa oikeata leikkiä sanallisesti! "Unohdettiin" satulat talliin ja jölköteltiin ympäri maneesia. Loordin mielestä oli kovin kivaa, pari ilopukkiakin herralta tuli ja koetimme ristikkoa ilman satulaa. Tuloksena mätkähdin esteen jälkeen maahan ja poni jatkoi tyytyväisenä laukkaa. Leikeissä olimme innokkaasti mukana, vaikka herra ei ollenkaan malttanut. Ori alkoi oikoa ja niskotteli minulle vihaisesti, sekä väänsi pukkisarjoja sanoen mielialaansa. Estehyppelyssä minä ja Loordi nappasimme potin kotiin, pysyin hädin tuskin Loordin viipotuksessa mukana, mutta onneksi nappasin kaksinkäsin harjasta kiinni. Muut kisat menikin ihan hyvin, mitä nyt vähän herra niskuroi. Pidätteet eivät oikein tehonnut poikaan, mutta todella kiva ja tehokas tunti.

Yleiskuvaus, minulta:
Loordi oli todellakin hurmaava herrasmies koko leirin ajan, ihan ihastuin häneen! <3 Alussa piti vähän uhitella meidän tallin omille oreille ja tammojen laitumen ohitse ei meinattu päästä lainkaan, sen verran huumaavat tuoksut sieltä kantautui. Loordi oli selvästi vähän tohkeissaan ja karsinasta tuppasi tunkemaan ulos, onneksi ei karkuun kuitenkaan päässyt.
Tunneille tulitte molemmat mukavan päättäväisesti ja hyvällä asenteella, kiitos siitä! Aina oli jonkinmoista hiomista tunnilla, mutta mielestäni kuuntelitte omia ohjeitani ja korjasitte sitten menoanne. Tämä "meno" on kyllä aika osuva sana, yllättävän lujaa tuommoisilla tappijaloillakin pääsee! Esteillä Loordi oli kyllä erittäin puuhakkaana mukana, välillä liiankin, ja muutaman kerran meni vähän sähläämiseksi.
Maastosta löytyi yllättävän monta paikkaa, jotka jännittivät oria. Kerran täytyi meidän muidenkin melkein voltteja ruveta vääntämään kun loordi alkoi villitä kiltimmätkin ponskit mukaan menoon!

Kuvaus tunnista kuusi, minulta:
Saavuitte tunnille mukavan innokkaina molemmat. Loordi huomasi esteet nopeaan, saman tien maneesiin saapuessa, ja kulki jalkojaan hienosti nostellen alkuverkan. Sait ponin koottua hienosti ja ratsastis oikein hyvin herran hieman rauhallisemmaksi, kun tuuli tuppasi vähän poneja säikyttelemään. Esteillä tuli muutaman kerran pikkuinen kaahaus, senkin pistäisin aika lailla tuulen piikkiin, mutta hypyt olivat ilmavia ja hyviä. Erikoisesteitä Loordi kummasteli aina ensin hiukkasen, kauniin kukkaspesiaalin edessä päätti kieltää ja heittää sinut koristeluiden keskelle, mutta seuraavalla kerralla hyppäsi kuin ei mitään.
Radalla yhteistyönne oli mukavaa katseltavaa, ponski oli koko ajan hallinnassa ja kuunteli. Hieman ehkä selvemmät painoavut voisit antaa, ne varmasti helpottaisivat Loordin käännöksiäkin ja esteiden jälkeen tietäisi heti, minne mennä.